"Kansakunnan vapaus ei ole sitä, että säätyjen valtuutetut saavat toimia mielivaltaisesti, vaan sitä, että kansakunnan valistuneisuus sitoo heidän kätensä niin, että he eivät ryhdy omavaltaisiksi."

Tiellä sananvapauteen - Kekkonen, Jumala ja seksi – suomalaisen sananvapauden koetinkivet

Julkaistu: 12.09.2016


Kai Ekholm, Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja, professori


Kun Jörn Donner saapui Armi Ratian kokkareille, Keijo Korhonen totesi, ettei neuvostovastainen henkilö voi istua presidentin viereen. UKK tokaisi: ”Minä määrittelen tässä maassa, kuka on neuvostovastainen.”

Heleena Savela totesi, että suomalainen pelkää aina jotakin, mutta koskaan ei ole pelätty niin kuin Kekkosta ja Neuvostoliittoa. Jyrki Koulumies totesi, että Neuvostoliitolla oli asianomistajana oikeus määritellä, mitä sen loukkaaminen merkitsi. Donner toteaa, että Kekkosen aikana Suomi oli umpikorruptoitunut maa.

Suomalaisten itsekasvatuksella on viisisataavuotiset perinteet Kustaa Vaasan suljettua Söderköpingin kirjapainon. Kerromme pian ilmestyvässä verkkoteoksessa Tiellä sananvapauteen - Suomalaisen sananvapauden ja sensuurin muistikirja itsenäisen Suomen sananvapauden ja itsesensuurin tarinan.

Mukana on yli 800 artikkelia, faktalaatikkoa, kuvaa, satoja mielipiteitä ja 30 henkilön syvähaastattelut.
Kuvituksena on myllykirjeitä, myrkkykaappeja, ennen näkemättömiä teoksia, piilokirjoja, sitaatteja ja jo unohtuneita tapauksia. Työ on kestänyt yli neljä vuotta.

Sananvapaus laajentaa, sensuuri kaventaa. Sananvapaus on tekoja. Kerromme niiden takana olevista henkilöistä ja miksi he ansaitsevat kunnioituksemme Maiju Lassilasta Pentti Haanpäähän, Pentti Linkolasta Lauantaiseuraan. Sananvapaus ei usein toteudu yhtenä tekona, vaan elämäntyönä. Kuvaamme myös niitä.
Muistamme ja muistutamme, mitä sananvapauskeskustelu on itsenäisyyden Suomessa ollut.
Joskus tiukkaa, hengellistä, suojelevaa, holhoavaa ja suomalaisen ihannekansalaisen parhaaksi tehtyä. Sananvapautta on usein määritellyt eliitti: papit, päätoimittajat, kustantajat, ministerit, presidentit.

Aivomme työskentelevät kaksijakoisesti: ne haluavat vain mustaa ja valkoista, vapautta tai sensuuria. Itse asiassa sananvapaus toteutuu harmaalla alueella, joka on sotkuista ja epämääräistä. Tapani Ruokanen toteaa, että demokratiat ovat sekavia, mutta ne toimivat.

Tiellä sananvapauteen - Suomalaisen sananvapauden ja sensuurin muistikirja tarjoaa verkkokansalaiselle mahdollisuuden keskustella kymmenien sananvapaustekijöiden kanssa. Sananvapautta voi olla määrittelemässä nyt jokainen.


Tiellä sananvapauteen kertoo, miksi verkkoaikana olemme maailman sananvapauden huippumaa.
Sitä tilaa ei ole saavutettu sattumalta, vaan määrätietoisen lainsäädännön, rohkeiden tekijöiden ja keskustelun tuloksena.

Malttakaa siis odottaa vielä hetki tätä upeaa kokonaisuutta. On ollut etuoikeus tehdä sitä teille.


TIELLÄ SANANVAPAUTEEN
Suomalaisen sananvapauden ja sensuurin muistikirja
Kai Ekholm – Päivikki Karhula – Tuomo Olkkonen
kuvitus ja taitto: Marjaana Kinnermä
Julkistetaan Kansalliskirjastossa marraskuussa 2016.
Yli 800 artikkelia, 30 henkilökuvaa, faktoja, mielipiteitä, paljastuksia.

Kai Ekholmin kuva Anna Autio c Kansalliskirjasto

Uutiset