"Kansakunnan vapaus ei ole sitä, että säätyjen valtuutetut saavat toimia mielivaltaisesti, vaan sitä, että kansakunnan valistuneisuus sitoo heidän kätensä niin, että he eivät ryhdy omavaltaisiksi."

Maailman ensimmäisen julkisuuslain 250-juhlavuosi alkaa

Julkaistu: 30.11.2015


Eduskunnan puhemies Maria Lohela on mukana käynnistämässä painovapauden 250-vuotisjuhlavuotta, jota vietetään teemalla "Oikeus tietää - oikeus sanoa". Juhlavuoden avauksessa 4. joulukuuta klo 14-16 puhuu myös opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Tasavallan presidentti - juhlavuoden suojelijana - toimittaa myös oman tervehdyksensä tilaisuuteen.

Vuonna 2016 tulee kuluneeksi 250 vuotta siitä, kun Ruotsin valtiopäivillä hyväksyttiin painovapausasetus. Asetuksen keskeinen alkuun panija ja kirjoittaja oli suomalainen valtiopäivämies Anders Chydenius. Asetus poisti maassamme sensuurin tietyin poikkeuksin ja teki viranomaisten asiakirjat julkisiksi.

Juhlavuoden tavoitteena on keskustella Anders Chydeniuksen perinnöstä tänään - eli avoimuuden ja ilmaisuvapauden haasteista ja mahdollisuuksista.

Juhlavuoden 2016 tapahtumia ideoimaan ja koordinoimaan perustettu 250-valtuuskunta on työskennellyt vuoden 2014 toukokuusta lähtien. Valtuuskuntaan kuuluu nelisenkymmentä valtionhallinnon, tieteen ja median edustajaa. Valtuuskunnan puheenjohtajina toimivat Anders Chydenius -säätiön hallituksen puheenjohtaja Gustav Björkstrand ja Helsingin Sanomain Säätiön hallituksen puheenjohtaja Kaius Niemi.

UNESCOn lehdistönvapauskonferenssi


Suomen ja Ruotsin eduskunnat osallistuvat merkkivuoden viettoon. Lisäksi YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on valinnut Suomen vuoden 2016 Maailman lehdistönvapauskonferenssin pitopaikaksi. Konferenssin pääteemana on tiedon vapaa saatavuus. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Unescon yhteistyönä järjestämä konferenssi pidetään Finlandia-talolla 3.–4.5.2016. Aloite konferenssin Suomessa järjestämiseksi tuli Helsingin Sanomain Säätiöltä, Anders Chydenius -säätiöltä, Toimittajat ilman rajoja -järjestöltä ja Suomen Unesco-toimikunnalta.

Uutiset