"Kansakunnan vapaus ei ole sitä, että säätyjen valtuutetut saavat toimia mielivaltaisesti, vaan sitä, että kansakunnan valistuneisuus sitoo heidän kätensä niin, että he eivät ryhdy omavaltaisiksi."

Sananvapaus lehdistönvapauden kärkimaassa 2016

Julkaistu: 11.07.2016


Sananvapaus turvaa sekä oikeuden ilmaista tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä, että oikeuden vastaanottaa niitä. Sananvapaus on ydinajatukseltaan poliittinen perusoikeus, jonka ”keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin" (HE 309/1993 s. 56 ja KM 2/1993 s. 82–83). Sananvapaudella on siten sekä keskustelua edistävä että vallankäyttöä kontrolloiva tehtävä.

Demokratiaa ylläpitävän tehtävän lisäksi sananvapaus on tärkeä myös siksi, että ihmiset voivat sen avulla toteuttaa ja ilmaista itseään sekä ylläpitää suhteita toisiin ihmisiin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin todennut, että sananvapaus muodostaa demokraattisen yh-teiskunnan olennaisen perustan ja edellytyksen yhteiskuntakehitykselle sekä jokaisen yksilön itsensä toteuttamiselle (Lingens v. Itävalta, 8.7.1986), "Wirtschafts-Trend" Zeitschriften-Verlagsgesellschaft mbH, 14.11.2002 ja Thoma v. Luxembourg, 29.3.2001). Sananvapaudella on tärkeä tehtävä myös yhteiskunnallisen ja tieteellisen kehityksen edistäjänä. Sillä on myös huomattava viihteellinen merkitys. Sananvapaus käsittääkin myös kaikki luovan toiminnan, itseilmaisun ja kaupallisen viestinnän muodot. Sananvapautta ei liioin ole sidottu minkään viestintävälineen tai –menetelmän käyttämiseen.

Perustuslain sananvapaussäännös ei estä jälkikäteistä puuttumista sananvapauden (väärin)käyttämiseen esimerkiksi rikos- ja vahingonkorvauslainsäädännön keinoin. Sananvapauden rajoittamisen täytyy kuitenkin täyttää perus- ja ihmisoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Esimerkiksi pitkälle menevät tai väljät sanankäytön kriminalisoinnit taikka epämääräisin perustein syntyvä tai laaja korvausvastuu olisivat sananvapauden kannalta ongelmallisia.

Suomalaisen sananvapauden historiallinen kehityskulku ei ole ollut tasaisesti yhä laajenevan sanan- ja ilmaisunvapauden suuntaan kehittyvää, vaan matka sananvapauden nykytilaan on ollut monipolvinen. Tämä johtuu paljolti niistä valtiollisista ja yhteiskunnallisista oloista, joissa Suomi ja suomalaiset ovat valtiona ja kansakuntana kehittyneet.

Suomi oli osa Ruotsia keskiajalta vuoteen 1809 saakka. Tähän asti suomalaisen sananvapauden historia kytkeytyy ruotsalaisen sananvapauden historiaan. Suomi liitettiin Venäjään Haminan rauhassa syyskuussa 1809. Suomesta tuli Venäjän keisarin Aleksanteri I:n alainen suu-riruhtinaskunta, joka sai poikkeuksellisen laajan itsehallinnon. Venäjän vallan eli vuosien 1809-1917 aikana suomen kieli, suomalainen kulttuuri ja talous kehittyivät paljon. Venäläistämistoimet sekä Venäjän sisä- ja ulkopoliittiset tilanteet vaikuttivat Suomen sanan- ja painovapausoloihin välillä lieventävästi ja välillä kiristävästi. Suomalaiset ovat kuitenkin sinnikkäästi pyrkineet sanan- ja painovapauden esteiden poistamiseen ensin Ruotsin ja sittemmin Venäjän vallan alla.

Sananvapauden laajuuteen ovat vaikuttaneet myös ensimmäisen maailmansodan 1914 alkaessa toimeen pantu sotasensuuri, Suomen itsenäistymistä seurannut neljän kuukauden mittainen sisällissota vuoden 1918 alussa, ns. tasavallan suojelulait 1930-luvulla sekä II maailmansota.

Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisen sananvapauden kehitys on ollut tasaisempaa, vaikkakaan ei aina täysin ongelmatonta. Vuoden 2015 loppuun mennessä Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta 18 sananvapausloukkauksen toteavaa tuomiota. Toisaalta, Reporters without borders -järjestön julkaiseman sananvapausindeksin mukaan Suomi saavutti toukokuussa 2016 kuudetta kertaa peräkkäin ykkössijan maailman lehdistönvapausindeksissä (World Press Freedom Index.

Sananvapauden rinnalla on käytetty ilmauksia paino-, lehdistö-, ilmaisu- ja mielipiteenvapaus. Ilmaisut kuvaavat hyvin perinteisen sananvapauden eri osa-alueita, mutta mitään niistä ei voida käyttää sananvapauden synonyymina. Nykyään sananvapauteen kuuluu olennaisena osana myös oikeus ja mahdollisuus lukea tietoa ja mielipiteitä internetistä sekä ilmaista itseään esimerkiksi internetin keskustelupalstoilla ja blogeissa. Internetissä voi jokainen kansalainen saada äänensä kuuluville, vaikka ääni voi myös hukkua muiden äänten joukkoon.

Nykyinen mediamarkkina tarjoaa ihmisille valtavan valinnanvaran. Älypuhelinten ja tabletti-tietokoneiden käytön yleistyminen sekä erilaiset julkaisualustat ovat tehneet sanomalehtien ja television sisällön kulutuksen ajasta ja paikasta riippumattomiksi. Samaa sisältöä luetaan eri välineillä (monilaitekäyttö). Samalla sekä median parissa käytetty aika että kotitalouksien viestintään käyttämä rahamäärä on lisääntynyt. Suomalaiselle mediankäytölle on kuitenkin edelleen ominaista sanoma- ja aikakauslehtien suuri määrä, levikki ja tavoitettavuus suhteessa asukaslukuun, sekä julkisen palvelun yleisradiotoiminnan vahva asema. Suomalaista lukemisperinnettä tukee hyvä lukutaito ja koulujärjestelmä sekä printtilehdillä vuoden 2012 alkuun saakka ollut arvonlisäverottomuus.

Viestinnän määrällinen paljous ja sen helppo saavutettavuus ei aina takaa mahdollisimman laajaa tiedon saantia. On vaarana, että median keskittymisestä johtuen sähköiset viestimet ja lehdistö tarjoavat yhdenmukaisia tulkintoja. Lisäksi ihmisillä on tapana hakeutua internetissä samanmieliseen keskusteluseuraan, jolloin ajatus uusien ideoiden omaksumisesta vesittyy. Tätä ”sosiaalista kuplaa” vahvistaa se, että uutisvirta suodattuu usein sosiaalisen median palveluiden kautta, jolloin kaverien jakamat aineistot sekä ylläpitäjän määrittelemät algoritmit tarjoavat vastaanottajille sellaista tietoa, josta heidän oletetaan olevan kiinnostuneita. Tiedon saantia voi rajoittaa myös internetin palveluntarjoajien harjoittama profilointi, jonka perusteella joitakin tietoja tarjotaan yksille ja jätetään tarjoamatta toisille. Internetissä on myös tahallisesti tai tahattomasti tuotettua disinformaatiota, jonka arviointi edellyttää mediakriittisyyttä.

Yksi laajaan sananvapauteen liittyvä ja ainakin jossain määrin kansalaisten tiedonsaantia rajoittava tekijä on aggressiivinen ja välillä jopa vihamielinen verkkokeskustelu, jossa esimerkiksi haastateltavia kansalaisia, asiantuntijoita tai journalisteja vastaan hyökätään haukkumanimityksin ja uhkauksin. Tällainen julkisuus voi olla hyvin sattumanvaraista ja epäoikeudenmukaista. Sen kohteeksi kerran joutunut henkilö ei ehkä ole halukas tietojen tai mielipiteiden julkiseen esittämiseen jatkossa, vaikka yleisö saattaisi olla näistä näkemyksistä kiinnostunut ja ne saattaisivat tarjota arvokasta tietoa johonkin yleisesti merkittävään keskustelunaiheeseen. Tällä tavalla laaja sananvapaus toimii osittain myös itseään vastaan. Keinoja tilanteen helpottamiseksi ainakaan oikeudellisin toimin ei kuitenkaan kovin paljon ole, kun poliisin resurssit keskittyvät vakavammiksi katsottuihin rikoksiin eikä IP-osoitteen ja lähetystietokoneenkaan selvittäminen välttämättä osoita todellista rikoksentekijää. Nähtäväksi jääkin, miten verkkoon osin omasta toimesta mutta osin myös tahtomatta syntyvä digitaalinen jalanjälki vaikuttaa ihmisten identiteettiin ja yksityisyyskäsitykseen.

Kansallisen lainsäädännön kyky säännellä ja valvoa median toimintaa sekä ihmisten toimintaa sisällöntuottajina ja -jakajina on heikentynyt, kun digitalisoitumisen ja internetin käytön lisääntymisen myötä suuri osa kansallisesti kulutetusta sisällöstä on tuotettu tai jaettu Suomen ja jopa EU:n ulkopuolelta. Tiedon ja viestien liikkuminen globaalisti yli valtionrajojen asettaakin omat lainsäädännölliset ja laintulkinnalliset haasteensa. Lisäksi oikeuslähteiden kansainvälistyminen ja oikeusongelmien sijoittuminen useiden eri oikeudenalojen leikkauspisteisiin vaatii lain tulkitsijalta monipuolista ammattitaitoa. Onneksi oikeusjärjestelmä ei kuitenkaan ole ainoa sananvapauden käyttämistä määrittelevä tekijä, vaan sen rinnalla on hyvin toimivia itsesääntelyjärjestelmiä ja -elimiä, kuten esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto ja Mainonnan eettinen neuvosto. Lisäksi useimpien ihmisten osalta sanankäyttöä määrittävät pikemminkin sisäinen ja omassa yhteisössä noudatettu sosiaalinen koodisto, oikeudenmukaisuuskäsitys ja eettiset arvot kuin lain asettamat rajoitukset.

Päivi Korpisaari
Viestintäoikeuden professori
Oikeustieteellinen tiedekunta
Helsingin yliopisto

Osa kirjoituksesta perustuu painovapausasetuksen juhlavuoden kunniaksi joulukuussa 2016 julkaistavaan artikkeliin, josta löytyy tarkempaa lähdeaineistoa.



Uutiset